Maagisella matkalla Salemissa🌙
Salemin kauppakatu on pääasiassa Essex street
Olin sekä huvittelemassa sekä harrastamassa karatea Jenkeissä. Olen vihdoin suorittanut shodanin arvoni, loukkaantumisesta huolimatta. Ja vietin aivan ihanaa aikaa ystävien luona ja iloisissa tunnelmissa.
Salemin historia on monelle varmasti tuttu, onhan paikka surullisenkuuluisa noitavainoistaan ja syyttömien tuomitsemisesta kuolemaan sekä viattomien vangitsemisesta vuosiksi vankilaan.
Kävin ystävieni kanssa Salemin noitamuseossa, joka oli muutoin hyvinkin mielenkiintoinen paikka, pääsymaksu oli 12 dollaria, mutta kierros oli hieman liian nopea. Johtui mahdollisesti jatkuvasti sisään lamppaavasta väkimäärästä.
Pääasia reissullamme oli shoppailu ja voi sitä tuhlaamisen määrää🙈
Kävimme myös jenkkikäisessä Ollivanderin kaupassa, taikasauvoja oli vaikka minkälaisia.
Vanhimmat kaupat Salemissa on vanhoja. Vanhimmaksi kaupaksi Salemissa kerto oolevansa Crow Haven Corner, tiedä häntä nettisivut ei kyllä valaise asiaa yhtään sen enempää. Rekisterin mukaan 2012 👀
Paikka jossa kanattaa käydä myös on Hex ja sisarkauppa Omen. Samaa tavaraa näissä kaupoissa on, mutta tunnelmaltaan hieman erilaisia. Omen ennemminkin seesteisempi kun Hexissä on mm. alttari menehtyneille, jonne saa tuoda kuvia ja heille osoittaa kunnioitusta.
Löytöjä:
Noitaneito vauhdissa:
Edellisenä päivänä Connecticutin Middletown´ssa kävin ystäväni kanssa kiertelemässä ja hän vei minut aivan satumaiseen paikkaan: The Book Barn. Joka oli kirjaimellisesi lato, jossa myytiin käytettyjä kirjoja hyvin huokeeseen hintaan, alkaen 1$
Paikkana kirjakauppa oli lumoava. Upea puutarha houkutteli lukemaan kirjoja isojen puiden alle tai soljuvan veden ääreen.
Kauhukirjallisuuden osuus oli tietenkin koristeltu aiheeseen sopivalla tavalla 💀👻
Suosittelen käymään Salemissa shoppailemassa ja tutustumassa historiaan. Essex streetillä on kauppoja vieri vieressä, joista löytyy jokaiselle jotain. Perus massatavaraa mutta myös oikeasti hyödyllistä käyttötavaraa niitä etsiville. Kaikkialla ei tule esim. kojootin leukaluita vastaan 💀😉

Kommentit
Lähetä kommentti