Loma! Mikä ihana asia! Ja matka alkoi saman tein kohti Kittilää.
Vaellukselle valmistautuminen oli aloitettu hyvissä ajoin ja reittisuunnitelma tehty. Kaikki ei kuitenkaan mene koskaan kuin Strömsössä ja suunnitelmia piti muuttaa kesken reitin, kun totesimme avopuolison kanssa, että ilman polkuja on haasteellisempaa kulkea kuin poluilla ja merkatuilla reiteillä.
Eli tämä reissu tehtiin Lemmenjoen kansallispuiston erämaa-alueella, jossa ei ole merkittyjä leiriytymispaikkoja tai merkattuja reittejä. Kun ei ole merkattuja laavuja/päivätupia ei ole myöskään huusseja, kenttälapio on tärkeä! 😉
Päivä 1. Njurgulahti-Hanhijärvi. 10.89km
Eniveis, matka alkoi Njurgulahden parkkipaikalta noin puolilta päivin, kun olimme ajaneet Kittilästä Lemmenjoelle. Alkumatkasta tuli muutamia ihmisiä vastaan ja kun on koira mukana, tottakai kaikki koiraihmiset jäävät rapsuttelemaan meidän Malamuttia. Lemmenjoen ylityksen jälkeen erkanimme polulta kohti Hanhijärveä, jossa vietimme ensimmäisen yön. Vaikka kohteeseen ei ole polkuja, on Hanhijärvelläkin selkeästi yövytty/oleskeltu. Paikalla oli kiviröykkiöitä, jotka näyttivät kiukailta ja tilipaikkoja oli muutamia.
Hanhijärvi on suojärvi, suosittelen keittämään veden, mikäli sitä haluaa käyttää ruoanlaittoon. Yöpymispaikastamme noin 200 metrin päässä oli joen alkusuu, jossa vesi virtasi kivien välistä samalla puhdistuen ja saimme siitä aamulla vettä matkaan mukaan.
Päivä 2. Hanhijärvi-Jossain Ravadasjärven ja Vaskojeoen välissä. 13,89km
Aamu valkeni aurinkoisena ja hyvien yöunien jälkeen oli mukava lähteä vaeltamaan ja rinkan painoonkin alkoi hyvin tottumaan.
Aurinkoa riitti ja päivästä tuli hikinen vaeltaa. Päivälämpötilan ollessa jossain noin 20 asteessa. Asiaa ei auttanut se, että reitti kulki kohti nousua, joka oli poluttomassa ympäristössä raskas vaeltaa. Ylämäkeen, polvenkorkuista varvukkoa oli haasteellista. Onneksi juomataukoja tuli pidettyä.
Matkassa oli myös helpompi osuus ja päädyimme järven rannalle, jossa pääsi vilvoittelemaan. Lapin vedet ovat kylmiä, mutta aurinkoisena kesäpäivänä vaelluksen keskellä kylmä vesi virkistää hyvin.
Tähän kohtaan on hyvä muistuttaa hyvästä rinkan pakkaamisesta ja mikä sopii omalle rinkalle. Ospreyn ja Savotan eroja oli siinä, että Ospreyssä ei saa rinkan alle mitään tiiviisti, vaan kaikki ylimääräinen, mikä ei mahdu rinkkaan tulee ulkopuolelle noin lantion kohdalle taakse, joka tekee Ospreystä hyvin takapainoisen. Itse olen noin 170 cm ja minulla on 105 litrainen Osprey. Avokkini on 185cm ja hänellä on Savotan jääkäri XL, jonne saa pitkittäin hyvinkin liitettyä alle jotain tai päälle, jolloin Savotan saa hyvin pakattua pitkittäissuuntaan. Ja koska en valita, niin sain myös kärsiä siitä. Loppumatkasta alkoi oll ajalat ja selkä kovilla. Vaikeassa maastossa oli jatkuvasti tunne, että kaadun selälleni. Tunturien välissä oli myös hieman haastavaa löytää vesipistettä. Juomarakot alkoivat olla tyhjinä ja alkoi olla jano ja väsymys.
Onneksi vesipiste löytyi ja jäimme siihen myös yöksi.
Päivä 3. Jostain Soabbegeldinoaivin liepeiltä - Vaskojoki, 9,79 km. Juhannusaatto.
Matkaan lähdimme hyvissä ajoin ja matka ooli kohti tunturia. Mitä ylemmäs tunturia kulki, sitä helpommaksi kulku muuttui. Tunturilla on helpompi kulkea, kun maasto on kuivempaa, kivikkoisempaa ja vähemmän kasveja.
Ja ne näkymät. Välillä oli sellainen tunne, että katselen suoraan muumilaaksoon, kun katselen maisemaa. Kaunista, vehreää, ei rakennuksia. Vain luontoa.
Matkan ainut haaste oli poroaita, jota pitkin meni mönkijän reitti, ilmeisesti poromiesten käyttämä ja siitä pitäisi päästä toiselle puolelle. Eihän siitä auttanut kuin mennä ali, onneksi löytyi sopiva kohta sille. Liian kauas ei viitsinyt mennä, kun ei ollut tietoa missä poroaidan portti sijaitsee.
Kartan lukemisesta: Suosittelen tutustumaan helppokulkuisen suon merkintöihin hieman tarkemmin. Kartassa merkattu helppokulkuinen suo voi olla yllättävän haastava, kartan väreillä on hieman eroa, toinen on kellertävä, toinen siniharmaa ja trust me, siniharmaa on helpompi ylittää ja mikäli kummassakaan on sinisiä viivoja, välttele aluetta 😂
Päivän vaelluksen tavoite oli päästä Vaskojoelle, jossa on autiotupa ja sauna. Aiemmin sauna oli vain vuokratuvan varanneille käytössä, mutta pari vuotta sitten lukko oli rikottu ja Metsähallitus päätti, että siitä tehdään avoin kaikille. Maksun voi suorittaa etukäteen tai jälkikäteen metsähallitukselle
tästä linkistä. Koska olemme kuuliaisia kansalaisia, maksoimme saunan käytöstä käytön jälkeen. Vaskojoki oli myös pitkästä aikaa paikka, jossa pääsi internetiin 😂 Eipä sitä nettiä ollut kaivannut reissussa, mutta hyvä laittaa välillä viestiä, että edelleen on hengissä. Ja koska on juhannusaatto niin silloinhan sauna ja hieman alkoholia kuuluu olla. Ja saipa hieman painoa pois rinkasta.
Pitihän sitä alkoholia uhrata myös joenvartijalle.
Päivä 4. Vaskojoki - Jäkäläpää 14,10 km
Vaskojoelta lähti polku kohti Jäkäläpäätä, ei siis merkattu reitti, vaan joko poronpolku tai muiden vaeltajien tekemä. Vaskojoen autiotupa on kovassa käytössä ja joka päivälle oli vieraskirjaan merkattu kävijöitä. Onneksemme saimme olla kahden tuvassa, koska olimme jännittäneet tulisiko sinne muita, olihan sentään Juhannusaatto. Mitään sen kummempia rituaaleja ei tullut tehtyä, kuin nautittua välietapista. peseytymisestä, hieman pyykkäämisestä ja rauhoituttua veden kuohunnan ääressä.
Olin ottanut tavoitteekseni, että aina kun olemme jonkun suuremman vesilähteen ääressä, jossa pääsee kastautumaan, käyn kastautumassa ja pesulla aamuin illoin, sain kyllä hyvän kylmän veden siedätyksen kehitettyä. Ja veden puhdistava kokemus ja varsinkin Vaskojoella virtaava vesi vei stressin ja jännityksen mukanaan.
Matka siis jatkui Vaskojoelta polkua pitkin kohti Jäkäläpään tunturia. Nousua oli, mutta kapealla polulla jyrkkäkin nousu on helpompaa kuin poluttomassa maastossa. Nousu oli kuitenkin raskasta, taukoja tuli pidettyä usein. Maisemat vain paranivat.
Latnjoaivilla ja Jäkäläpäällä oli myös kullankaivajien kämppiä. Koneellinen kullankaivuu kiellettiin onneksi, mutta valtaajia paikalla on edelleen, eikä masto ole mitään kaunista katseltavaa.
Halu oli päästä kauemmaksi näistä, joten jatkoimme Jäkäläpäälle päin. Jäkäläpään kuruissa tuli vastaan myös ensimmäisen kerran lunta reissussa.
Tarkoitus oli viettää seuraava yö Jäkäläpäältä löytyvän puron ääressä, joka paljastuikin suopusikoksi ja sellaiseksi hyyyyvin vaikeakulkuiseksi. Sen yli rämmittyämme koira ilmoitti ensimmäisen kerran reissun aikana, että hän ei kulje enää yhtään....
Ei muuta kuin etsimään vesipistettä ja paikkaa teltalle.
Onneksi sellainen löytyi kurun läheltä, jossa oli lunta ja sulamisvesiä virtasi kivien välissä. Näistä sai koiralle juotavaa ja keitinvettä ruokia ja aamupuuroa varten.
Ei hassumpi paikka loppujenlopuksi yöpymiselle. Porojakin tuli uteliaina ihmettelemään meitä.
Päivä 5. Jäkäläpää - Ravadasjärvi 11,49km
Aamu valkeni pilvisenä ja tuulisena. Yöllä tuli hieman vettä, mutta teltan sisus pysyi kuivana ja telttakin kuivui suht nopsaan aamun tuulessa. Aamupuuro syötiin nopsaan, koska oli kylmä ja vaellus jatkui kohti Karhukorhosen kirjastoa, joka sijaitsee Jäkäläpään huipulla, Jäkäläpään lentokentän vieressä. Maasto oli helppokulkuista ja koirakin oli saanut levätä hyvin yön.
Tästä eteenpäin olimme jälleen merkatuilla reiteillä, Kultareitillä. Tunturia kulkiessa alaspäin oli reitillä esimerkki siitä mitä oli kullankaivuu ollut riistoaikana, ja tämä oli hyvin maltillista verrattuna siihen millaisia kuvia Kirjastossa oli siitä mitä pahimmillaan luonnon riisto rikkauksia havitellessa oli ollut.
Matka jatkui kohti Ravadasjärveä ja jälleen näimme ihmisiä. Paikka on kuitenkin kaunis ja kävimme Ravadaskönkäälläkin ihmettelemässä, ilman rinkkoja tosin. Laitoimme leirin telttailualueelle pystyyn, teimme ruokaa autiotuvassa ja lähdimme könkäälle.
Nukuimme teltassa, vaikka autiotupa oli tyhjä, mutta Vaskojoella vietetyt unet olivat huonoimmat koko reissussa, koska tuvassa on kuuma ja siellä hyttyset inisevät korvassa. Teltassa pystyy ötököiden määrää rajoittamaan ja siellä ei kukaan inise korvassa. Ainoan häirinnän toi kello yksi yöllä moottorivene Ravadasjärvellä. Kuka idiootti ajaa yöllä paikassa, jossa on vaeltajia nukkumassa?! Terveiset sille, jonka sen teki, tämä oli minulle huonoiten nukuttu yö koko reissussa ja se vitutti! En siis saanut unta kuin vasta joskus neljältä aamuyöstä uudelleen.
Päivä 6. Ravadasjärvi - Sotkajärvi 10,24km
Aamu alkoi väsyneesti, kiitos veneilijän, mutta olimme ensimmäiset, jotka laittoivat kamat kasaan ja jatkoivat matkaa. Polkua pitkin on helppo kulkea ja tulimme kohtaan, josta poikkesimme polulta avokkini totesi " tuonne lähti noviisi ja täältä tulee amatööri". Olimme muuttaneet suunnitelmaa, että emme lähteneet Morgamviipukselle lainkaan, vaan lyhensimme päivän verran suunnitelmaa ja valitsimme loppureissulle helpompaa maastoa, ihan vain koiran vuoksi 😉
Maasto on Ravadasjärvestä kohti Sotkajärveä helppoa kangasmaastoa, jossa ei ole paljoa korkeuseroja. Härkäkoskella on ilmeisesti myös ihan lomamökkejä, koska vastaan tuli erään harjanteen luona hieman iäkkäämpi herrasmies kantaen tablettisalkkua ja kertoi, että pitää tulla tarkistamaan harjalle sähköpostit, kun muuten ei ole kuuluvuutta. Mökkeilyä 2020-luvulla... Itse taisin laittaa perheelle viestiä viimeksi Vaskojoella, kun oli kuuluvuutta enkä ole kaivannut puhelinta muuhun kuin kuvien ottamiseen reissussa muuten.
Lemmenjoen vartta pitkin kävellessä teimme suunnitelmaa viimeiselle päivälle. Joenkilisellä ei ole kuin päivämatkailijoille tarkoitettu kota, joten päätimme vetäistä viimeisen päivän koko Joenkielisen, josta sitten autolle.
Joenkielinen siinsi jo näkyvissä vaeltaessa.
Sotkajärvellä on laavu päiväreissaajille, mutta myös telttapaikkoja, joten laitoimme teltan pystyyn ja vietimme viimeisen yön Sotkajärvellä. Puro solisi lähellä ja Sotkajärvessä pystyi kunnolla nauttimaan vedessä olemisesta hiekkapohjaisella rannalla.
Päivä 7, viimeinen koitos Sotkajärvi-Njurgulahti 11,24km
Joenkilistä kohti matka siis lähti. Valitimme suunnaksi kiertää tunturin vastapäivään, jolloin nousu oli jyrkempi ja tie kivikkoinen, nousua oli yhteensä noin 2km. Näkymien arvoista!
Alaspäin lasku oli huomattavasti loivempaa, mikä on hyvä polville. Liian jyrkkä lasku rinkan kanssa rasittaa polvia todella paljon, ja mikäli huomaa kipua askeltaessa alaspäin polvessa, silloin nivelien luupinnat hinkkaavat toisiaan vasten ja se tekee kipeää. Toiseen suuntaan lasku olisi ollut polvientappomeininkiä.
Korkeuseroista: kannattaa suunnitella laskut ja nousut hieman näiden mukaan. Hyvällä tauotuksella jyrkkäkin nousu onnistuu melkein 30 kiloisen rinkan kanssa, mutta alaspäin se on hyvin raskasta polville, jolloin polviin alkaa kertyä nestettä ja voi laittaa stopin etenemiselle. Mieluummin siis jyrkempiä nousuja ja loivempia laskuja.
Maasto oli loppumatkasta helppokulkuista suomaastoa, vaikka välillä pitkospuut puuttuivat ja joutui nilkkaa myöden rämpimään suossa, mutta siinä kohtaa se oli jo helpompaa kuin säärtä myöden rämpiminen.
Parkkipaikan ollessa näkyvissä oli hieman kaihoisa olo. Toisaalta ihana päästä kunnolla pesulle ja nukkumaan sänkyyn mutta toisaalta olisin halunnut jäädä simppelimpään elämään.
Muistilappu seuraavalle vaellukselle:
- Kolmas vessapaperirulla ihan vaan just in case, kahdellakin pärjäsi, mutta kolmas on hyvä olla
- Ei chiliruokia reissuun mukaan
- Vähemmän vaatteita mukaan, minulta jäi käyttämättä yksi pitkähihainen urheilupaita, urheilucaprit ja yksi paria sukkia
- Flanellipaita korvaa fleesen ja pitkähihaisen urheilupaidan reissusta
- Iskän vanha puuvillainen kauluspaita riittää teepaidan ja pitkähihaisen urheilupaidan sijaan
- Pakkaa painavat välineet lähelle selkää, rinkan ulkopuolelle laitetaan vain kevyitä tarvikkeita
- Hyödynnä enemmän palautusjuomatabletteja, varsinkin tunturinousuissa
- Jos jossain on kasvien ja lintujen tunnistusappi (offline) lataa ihmeessä! Olisi ollut hyödyllinen
- Maastokartat sovellus on hyvä olla offlinena, vaikka maksaakin.
Yhteenvetoa
Siellä missä ihmiset liikkuvat enemmän, eläimet pysyvät kaukana. Merkityltä reitiltä poistuessa oli lintuja vaikka kuinka paljon sekä rannoilla, että tuntureilla. Joenkielisellä ei kuulunut yhtään lintujen ääniä, koska siellä on paljon matkaajia. Yksikin riekko oli meistä ihan parin metrin päässä ja ihmetteli meitä. Koira oli kytkettynä koko reissun, eikä ole metsästysvietillinen.
Koiran kanssa vaeltaessa noin 10-13 km päivässä on hyvä vaellusmäärä. Olen itse joskus 10 vuotta sitten jaksanut mennä sen 20 km päivässä, mutta on se mukavampi nauttia maisemista ja luonnosta, kuin suorittaa ja vain mennä.
Kun reissu saatiin päätökseen oli suunnitteilla jo seuraava vaellus. Kun on päässyt rämaa-alueiden makuun, ei merkityille reiteille oikein enää tee mieli palata.
Yhteensä 6 yötä, 81,6km, Nousua 1939m Laskua 2009m.
Kiitos Lemmenjoki!
Kommentit
Lähetä kommentti