Fitbug


Voitin taannoin Weetabixin kilpailun, jossa oli palkintona Fitbug Orb, joka lähetettiin minulle Englannista. Wannabe fitbit, itse en kyseistä laitetta omista, mutta näin sen ymmärtäisin. Itse laite on aika simppeli, yksi nappi ja sitä kun painaa tarpeeksi kertoja eri toiminnut saa tulemaan. Sitä en tiedä, saako näitä Suomesta mistään. Mutta näin viikon testailun jälkeen olen ollut suht tyytyväinen laitteeseen.


Mukavaa on, että laitteessa itsessään on mukana rannekiinnike sekä vyölenkki. Laite pysyy mukavasti matkassa, vaikka treeneissä sitä ei tule pidettyä mukana, sattuneesta syystä. Lenkillä ja töissä masiina on sopiva ja hyvin pysyy kärryillä, kuinka paljon on tullut askeleita päivän aikana. Istumista tai paikallaanoloa laite ei kerro tai muistuta milloin pitää nousta seisomaan tai liikkumaan. Hyvänä puolena pidän unen seurantaa, joka laitteessa toimii suht hyvin.


Unikäppyrä toimii hyvin, unimoodin saa pois päältä joko painamasta nappia tai kävelemällä 100 askelta. Välillä kyllä tuntuu, että askelmoodi on turhan herkkä, varsinkin jos yöllä nousee hetkeksi ylös.

Aktiivisuuden seuranta tosiaan jää pääasiassa kävelyyn ja työpäivien seuraamiseen. Treeneissä mietin pitäisinkö laitetta jossain karategi'ni suojissa, mutta päätin jättää pois. Vapaatreeneissä ehkä voisi sitä pitää, mutta ei normitreeneissä. Iaidossa ajattelin kokeilla pitää laitetta, siellä ei ole vaaraa, että joku potkisi tai löisi mihinkään, mutta bokkenilla tai iaitolla voi aina sohaista, vahingossa. ☺


Laite toimii puhelimen kanssa bluetoothilla ja puhelimesta päivittyy nettisivuille askeleet/aktiivisuus. Puhelimessa on näkyvissä pääasiassa askeleet ja unen seuranta. Fitbugin sivuille kun rekisteröi laitteen, tulee myös terveys/elämäntapakysely, jonka perusteella pääsee itselleen asettamaan tavoitteita ja seuraamaan niiden edistymistä. Oli sitten tavoitteena painonhallinta, verenpaine tai oma hyvä olo. ☺

Yksi huono ominaisuus tässä on ruokailun seuranta. Siinä on hyvin niukka tarjonta, miten voi ruokailu liitetään aktiivisuuteen ja seurataan niiden balanssia. Maa-alueet, joista voi ns ruokalistansa valita on suppea, eikä ruoista pysty valitsemaan grammoja tai annoksia ositettua. Olen jättänyt suosiolla tämän käyttämättä ja lisään suoraan kcalmäärät eri aterioiden kohdille, mikä on hyvä ominaisuus. Paunoja käyttämättömälle ruokailun ja kalorein seuranta näin ei onnistu. Eikä desimaaleja tunneta.

Aktiivisuutta voi seurata myös puhelimella, fitbugissa on bluetooth, joka sinällään on näppärä, jos haluaa vain seurata askelmääriä, poltettuja kaloreita ja unen laatua. Laite kuitenkin tulee rekisteröidä, jotta siitä saa kunnolla kaiken hyödyn irti. Mikäli nämä eivät riitä, on fitbugilla tarjota lisäosia lisähintaan.


Muutoin hyvä kapistus, mutta parannettavaa olisi reilusti.
Fitbugin nettisivut: https://www.fitbug.com/g/orb?lng=en_UK
löytyy myös play-kaupasta: https://play.google.com/store/apps/details?id=com.fitbug.androidapp 

Kommentit

Suosituimmat

Noitamatkalla Scotlannissa osa 2

Taatsin Seita

Lemmenjoen vaellus 2021

Tuuletar puhaltaa muutosta

Maagisella matkalla Salemissa🌙